Vasta muutama päivä hinausauton opettelua ja melkein sain selkääni, mitä näiden lasten päässä liikkuu!?
Muistan, kun aloin isän kanssa opettelemaan hinausauton ajoa, eräänä iltana yhdentoista jälkeen tuli yhtäkkiä soitto tiepalveluun. Se oli ensimmäinen yökeikkani, olin sekä jännittynyt että innoissani😳.
Paikan päällä henkilöauton etupyörä oli kokonaan uponnut pellon reunan mutaan, eikä liikkunut mihinkään.
Vielä liioitellumpaa oli se, että auton vieressä seisoi lähes kaksikymmentä nuorta poikaa, kaikki näyttivät siltä, että olivat vielä koulussa. Kysyttyäni selvisi, että auton omistaja oli lukiolainen, ja muut olivat hänen luokkatovereitaan. Arvelin, että hän oli varmaan luvatta lainannut perheen autoa, ja epäonnistunut driftausyritys oli päättynyt suoraan pellolle.
He olivat yrittäneet itse nostaa autoa pois, mutta saivat vain mutaa vaatteisiinsa. Lopulta he soittivat meille apuun.
Kun auto oli nostettu, isäni antoi hinta-arvioksi 150 euroa (yöaikaan hinta on yleensä vähintään 200).
Heidän kuullessaan hinnan, he suuttuivat heti: "Mitä? Noin kallista? Yritättekö te ryöstää meitä?😡"
Isäni pystyi vain naurahtamaan vaivautuneesti ja vastaamaan: "Tämä on jo aika halpa hinta 😅."
Mutta he muuttuivat yhä kärsimättömämmiksi, yksi alkoi puhua uhkaavasti, toinen matki isäni puhetta pilkallisesti, ja joku katsoi meitä "teettepä te helppoa rahaa" -ilmeellä, tunnelma alkoi olla vähän kireä. Seisoin vieressä ja tajusin ensimmäistä kertaa, että hinausautotyö ei ole pelkkää autojen hinaamista, vaan joskus täytyy olla valmis juoksemaan karkuun.
Seuraavaksi tuli vielä klassisempi tilanne—
He alkoivat kaivella taskujaan ja skoottereidensa istuimia, ja heittivät kasan kolikoita konepellille, ikään kuin heillä olisi meneillään jokin "äärimmäinen rahankeräyshaaste". Lopulta he saivat kasaan 120 euroa, ja sanoivat itsevarmasti: "Tämä riittää, eikö?"
Isäni ei enää jaksanut väitellä, nyökkäsi, otti rahat ja antoi heidän mennä. Ehkä hänkään ei enää jaksanut kiistellä.
Tajusin ensimmäistä kertaa syvällisesti: Tämä työ ei vaadi vain koneiden käyttötaitoa, vaan myös tilannetajua, neuvottelutaitoja ja kykyä niellä ylpeytensä.
Luulin, että yö oli jo ollut tarpeeksi jännittävä, mutta aamuneljän aikoihin tuli toinen puhelu. Soittaja kuulosti todella hätääntyneeltä, sanoi autonsa hajonneen ja pyysi meitä tulemaan nopeasti apuun.
Lähdimme unisin silmin matkaan, mutta paikan päällä emme löytäneet autoa mistään. Soittaja soitti jatkuvasti ja sanoi "vähän eteenpäin", "taisin nähdä teidät juuri", ja lopulta ajoimme edestakaisin sillä tiellä melkein tunnin... kunnes tajusimme: meitä on ehkä huijattu.
Sillä hetkellä olin todella vähän vihainen, ja en voinut olla ajattelematta: "Olikohan tämä niiden lukiolaisten tekosia?" Vaikka todisteita ei ollutkaan, rehellisesti sanottuna—se tuntui todella todennäköiseltä.
Se yöllinen ensimmäinen keikkani oli kuin hallitsematon reality-show.
Ensimmäinen puolisko oli teinien muta-auton kaatumisshow, toinen puolisko mystisen henkilön yöllinen pilapuhelu.
Auto jumissa mudassa, raha jumissa tunteissa, ihmiset jumissa arvoissaan.
Siitä päivästä lähtien ymmärsin todella: Tämä työ ei ole "ihmisten auttamista", vaan erilaisten elämän bugien kohtaamista.
Ja minä olin virallisesti "päässyt sisään" 🤣.
